Korpin kommentit

 

Tässä vaiheessa vuotta, kun järvet ja hiljaiset joet ovat tukevassa jäässä ja luonto on mennyt talviunille, on pakko hyväksyä, että melonnat on tältä kaudelta melottu ja katseet kääntyvät tulevaan. Mutta myös mennyttä kautta on hyvä pysähtyä miettimään, että mitä tehtiin oiken, mitä väärin. Elämä, niin kuin melontakin on jatkuvaa opettelua ja oppimista.

Mennyt kausihan oli meille, kuten blogi kirjoituksista  voidaan todeta, melko vaihderikas; välillä jota pelottavakin. Kevään hyvä lumitilanne ennusti korkeita vedenpintoja ja virtausta jokien uomissa. Itä-Suomen "kevät offensiiviin" saatiin mahdutettua viisi eri melonta jokea/reissua, joista kahdessa mentiin nurin. Vaikkojoen kaatuminen oli silkkaa typeryyttä, kun ei ymmärretty (haluttu) etukäteis tarkistaa melko vaativaa virtakohtaa. Kaatumisesta selvittiin melko vähällä; kastuneita kamppeita, kadonnut mela ja kolhuja kanootissa. Sanotaan, että vahingosta viisastuu. Ei muuten pätenyt meidän kohdalla, sillä vain kaksi päivää myöhemmin oltiin taas kuppi nurin. Tällä kertaa Sukkulanjoella. Jälkeen päin ajatellen tuo joki ei juurikaan ole melontakelpoinen monien kaatuneiden puiden ja kivien vuoksi. Ilmeisesti joki on ennallistettu arvokalojen nousun varmistamiseksi yläjuoksulle. Kaatunut puu se meidänkin kohtaloksi koitui Sukkulanjoen kevättulvissa. Kaikki vaan kävi niin armottoman nopeasti, ettei jälkeen päin pysty muodostamaan mitään järkevää kokonaiskuvaa tapahtuneesta. Joka tapauksessa siinä olisi voinut käydä todella huonosti. Nyt tuli meille viimeistään se hetki, että vahingosta on pakko viisastua ja ymmärtää se, että luonto ja sen armoton voima eivät sääli ketään. Luonnon voimiin ja olosuhteisiin tulee asennoitua kunnioittavasti, sillä luonto ei ole kenellekkään mitään velkaa ja se kulkee omia polkujaan. Luonto on ollut täällä ennen meitä ja tulee olemaan meidän jälkeenkin. Retket on siis suunniteltava huolellisemmin ja se etukäteistarkistus on välttämätön, jos on tiedossa koski tai virtapaikka, tuttukin virtapaikka muuttuu erilaiseksi veden korkeuden mukaan ja luonto osaa kummasti järjestää vaikkapa kaatuneen  puun juuri virtapaikkaan mutkan taakse. Tapaus jätti pienen pelon ja joka kerta, kun myöhemmin tultiin koskeen alkoi armoton jännitys, että mitenkä mahtaa käydä. Siihen saakka kertynyt rohkeus ja itsevarmuus oli poissa ja alettiin ikään kuin melontaharrastus alusta ja se oli oikeestaan hyvä, sillä liiallinen itsevarmuus voi olla kohtalokasta. Pidämme itseämme onnekkaita, kun noissa kaatumisissa ei sattunut pahempaa.

Kuten mainitsin, niin tässä vaiheessa vuotta katse kääntyy myös tulevaan kauteen. Karttoja on tutkittu ja majoitusjärjestelyjä mietitty. Hankittu retkeilyvarusteita, suunniteltu ajankohtia ja vapaapäiviä noille retkille. Melontaharrastuksen yksi osa on varusteiden ja kanootin katselu ja hifistely. Valitettavasti meidän molempien työt häiritsevät tätä hienon harrastuksen toteuttamista melkoisesti. Toisaalta ilman töitä on huonosti rahaa harrastaa. Vaikka ei melonta ihan kalleimmasta päästä harrastuksia olekaan, niin kummasti meilläkin on siihen "tonni poikineen" uponnut melontatarvikkeisiin ja muihin oheistuotteisiin. Jo pelkästään majoitus ja polttoaine kustannukset näyttelevät isoa osaa. Mutta tätä vartehan me eletään!

Oravareitti Juvalla jäi vesitilanteen vuoksi menemättä viime kesänä, mutta nyt sen suunnittelu on jo niin pikällä, että majoitus on varattu. Vesitilanne ja sääolosuhteet jäävätkin sitten nähtäväks, mutta olosuhteiden mukaan mennään. Oravareitillä on muutamia isoja järven selkiä ja ne mietityttävät, jos kovasti tuulee.

Muutamia kevyen suunnittelun kohteita on: Koitajoki, Suomunjärvi/Suomunjoki, Petkeljärvi ja Isojärven kansallispuisto. Näiden lisäksi retkikohteissa mahdolliseti patikointia ja pyöräilyä. Pyöräilyä  tuleekin jo luonnostaan koska jollakin on päästävä autolle takaisin, jos sieltä kanootilla poistutaan.

Luonto jatkaa vielä talviuntaan ja ehkäpä ihmisenkin tulisi talven aikana kerätä voimia ja herätä sitten luonnon kanssa uuteen kukoistukseen keväällä.

-Melomalla-