Etelä-Konneveden saariston sokkeloissa

 16.-17.7.2024 Etelä-Konneveden kansallispuisto, Rautalampi, n. 24 km

 

Sadekuuro yllättää meidät onneksi jo ennen lähtöä. Nautimme eväät Hanhitaipaleen tilavassa kodassa ja otamme pienet päiväunet autossa sateen ropistessa. Moni muukin lähtijä tekee samoin. Hanhitaipaleen kalasataman parkkipaikka on täynnä autoja. Suurin osa on jo vesillä, mutta muutama muu meidän tavoin on lähdössä vasta iltapäivällä. Satama on hyvä lähtöpaikka; siitä pääsee heti nauttimaan kauniita maisemia saariston suojassa.

Sadekuuron jälkeen sää on mitä kaunein. On tyyntä ja lämmintä, aurinko paistaa poutapilvien lomasta. Lähdemme melomaan kohti Kodanovisen saarta. Laitan kännykän telineeseen eteeni, jolloin on helppo seurata matkan etenemistä maastokarttasovelluksesta. Saarien ja niemien välissä olisi helppo meloa harhaan ilman sovellusta.

Viitisen kilometriä melottuamme rantaudumme jaloittelemaan Kodnovisen länsirannalle. Saarten rannat ovat kivisiä tai kalloisia. Helpointa on rantautua laakealle kalliolle, kunhan muistaa varoa vedenalaisen kallion liukkautta. 

 

Kodanovisen saaressa jaloittelemassa

 

Heti meidän jälkeemme melomaan lähtenyt pariskunta pitää myös taukoa kauniilla kalliorannalla ja heillä on sama suunta kuin meilläkin; Kaiturin laavu ja leirintämahdollisuus sen ympäristössä. Kun saavumme Kaituriin viiden jälkeen iltapäivällä, toteamme sen mitä ounastelimmekin; paikassa on ruuhkaa. Teltoille on tehty kivien ja juurien väliin lavereita, joita ilman on vaikeaa löytää tasaista nukkuma-alustaa. Jututtamamme pariskunta saa viimeisen laveripaikan ja meille on sanomattakin selvää, että Kaituriin emme jää; emme, vaikka paikka vielä löytyisikin. Olemme tulleet kansallispuistoon etsimään rauhaa, jota Kaiturissa ei ole. Sitä paitsi paikka on hiukan synkähkö, vaikka sinne ilta-aurinko osittain paistaakin. Uskomme, että meille on tarjolla parempaakin, joten jatkamme matkaa hyvillä mielin.

 

Silmä lepää maisemissa

 

Kesäilta on niin kaunis, kuin se yleensä voi olla ja ilta vielä nuori, joten meillä ei ole mitään hätää. Melomme Kaiturin ja Suosalon välistä kohti pohjoista ja etsiskelemme paikkaa, johon paistaisi aurinko sekä illalla, että aamulla. Pieniä luotoja ja saaria on kyllä tarjolla. Osa niistä on luonnonsuojelualuetta, osa kansallispuistoa ja joissakin on mökki. Karttasovelluksesta on tässäkin iso apu, kun katsomme että pystytämme teltan nimenomaan kansallispuiston alueelle, jossa yöpyminen on sallittua jokaisenoikeudella.

Eräs pikkuruinen saari kauniine kallioineen ja tasaisine keskustoineen näyttää todella houkuttelevalta, mutta kun lähestymme sitä huomaamme sen olevan jo varattu. Saaren asukas nousee siivilleen ja tulee kertomaan meille, että ei kaipaa seuraamme. Upea kalasääski!! Sen yllämme liitelevä uljas olemus ja männyn latvaan rakentama jykevä pesä herättävät kunnioitusta ja jatkamme matkaa vähin äänin. Ei tulisi mieleenkään häiritä sen rauhaa millään tavalla.

Lammassalon edessä pieni saari on toiminut joutsenten lepopaikkana ja käymälänä, Lammassalo näyttää synkältä, Pieni Räystätsalo on kaunis, mutta luonnonsuojelualuetta, Majasaaressa näyttää olevan porukkaa, mutta Pekansaari houkuttelee ja pienen tutkimuskierroksen jälkeen päätämme jäädä sinne yöksi. Nälkäkin jo on, joten ensi töiksemme laitamme perunat kiehumaan. Oman saaren rauhassa kelpaa nauttia perunoista ja savumuikuista ilta-auringon lämmittäessä kaunista kalliorannan ruokailusaarekettamme. 

 

Pekansaaressa

 

Syönnin jälkeen pulahdan uimaan. Korppi varmistaa köyden avulla, että pääsen turvallisesti alas ja takaisin ylös vedestä laakeaa ja liukasta kalliota pitkin. Teltan pystytämme ylemmäs kalliolle varoen tallomasta ihania pallerojäkäliä. Vaikka väsymys painaa jo silmäkulmaa, päätämme, ettei nukkumaan mennä ennen kuin aurinko on laskenut. Yksi kesän kohokohdista onkin katsella auringon laskevan mailleen upeassa maisemassa, täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Korppi havahtuu myöhemmin katsomaan punaisena leiskuvaa taivasta laavumallisen telttamme avoimesta etuaukosta, mutta minä olen silloin jo autuaassa unessa.

 

Auringonlasku Pekansaaressa

 

Teltan alusta viettää vain hiukan. mutta ei estä minua valumasta alamäkeen liukkaan makuupussini kanssa. Unesta tulee hiukan katkonaista; Korpin selkä ja minun edelleen kipeä lonkkani protestoivat hiukan makoilua kalliolla telttapatjan päällä. Aamukuuden jälkeen laitamme pannun porisemaan yhdistettyyn rantasatama-keittiöömme, jota aamu-aurinko mukavasti lämmittää.

Matka jatkuu kohti Enonrantaa, jossa telttailijat ovat aamutoimillaan meidän rantautuessa laituriin. Liekö siellä ollut huonommat nukkumamestat, koska porukka tuntuu äreältä, eikä huomeniin tule vastausta. Noh, tervehtiminen on toki vapaaehtoista.

Kierrämme Loukkuvuoren lenkin; vahingossa myötäpäivään, vaikka kartassa neuvotaan toisin. Liekö sillä merkitystä. Polku on kivinen, juurakkoinen ja liukas; jalkoihinsa pitää katsoa tarkasti. Vaellussauva on hyvä apu. Ylärinteellä on valtavasti mustikoita! Isoja, kuivia ja maukkaita. Popsimme niistä lisäenergiaa ja päivän vitamiinit. Kallion laelta on upeat näkymät Konneveden selille.

 

Loukkuvuoren laella

 

Pilviverho peittää auringon ja järven selkä alkaa liplattaa pienestä tuulesta. Melomme Enonrannasta kohti etelää, ohitamme Kodanovisen ja jatkamme suoraan Kodanovisenselän yli Kumpusaaren länsipuolelle. Vaikka tuuli ei ole kova, tuntuu selän ylitys ihan työltä. Kierrämme Kumpusaaren ja jaloittelu- ja ruokailupaikan löytyminen alkaa olla maisemien katselun sijaan päätavoite. Reitiltä ei tee mieli poiketa, koska väsymys alkaa jo tuntua hartioissa. Aittosalmen loppupäästä, vasemmalta puolelta löytyy hyvä tasainen paikka, johon pääsee myös helposti rantautumaan. Keitämme muutaman eiliseltä jääneen perunan ja lämmitämme Retkievään lihaperunapadan. Ruoka maistuu herkulliselta! 

 

Kansallispuiston alueet on merkitty

 

Jatkaessamme matkaa melomme jonkun matkaa yhdessä kajakeilla matkaavan eläkeläiskolmikon seurassa. He ovat olleet täällä jo neljä yötä. Heillä tuntuu olevan rento ja iloinen meininki. Me kierrämme Saukkosaaren eteläpuolitse ihaillen Käpynänvuorta vain takaviistosti. Maisemat ovat täälläkin jylhät ja upeat; kallioisia rantoja, pystysuoria kallioita, valtavia kiviä. Niitä voisi ihailla pidempäänkin, mutta kummasti väsymys, pilvisyys, jossain kauempana jyrähtelevä ukkonen ja pieni tuuli saavat vain jatkamaan melontaa eteenpäin. Mutkan takaa aukeava Hanhitaipaleen kalasatama tuntuu jo helpotukselta.

Ehdottomasti suosittelemme lähtemään tänne; puitteet onnistuneelle melonnalle ovat upeat. Kannattaa valita, jos mahdollista tyyni sää. Telttapaikoilla voi olla ruuhkaa, riippukeinu on täällä varmasti hyvä valinta yöpymiselle. Karttasovellus on erittäin suositeltava ja aikaa on hyvä varata riittävästi. Patikointi yhdistettynä melontaan on täällä mahdollista ja mainio vaihtoehto. Meillä oli hieno reissu; varsinkin ilta Pekansaaressa oli ikimuistoinen :)