Lomailua ja "lomailua" Pohjois-Karjalassa - ja vähän Savossakin

Suunnitelmista käytäntöön

Lomaa suunnitellaan kevättalvi intoa pursuten. Onhan tämä nyt ihan parasta mitä melovalle pariskunnalle voi tapahtua; yli viikko yhteistä lomaa toukokuussa! Lukemattomat tunnit vietetään nenät kiinni kartassa, piirretään maastokarttaan reittejä, mitataan matkoja, vertaillaan majoituksia, katsotaan videoita moneen kertaan, päivitetään varusteita... Kun sairaslomalle ajanut lonkkakipu sitten uhkaa tyssätä koko unelman, on suunnitelmat laitettava uuteen uskoon.

Majoitukset on varattu eikä niitä tee mieli perua. Päätän uhmata kaikkia taiteen sääntöjä ja laadin omat sääntöni; ei pyöräilyä, ei kävelyä, ei kiskomista tai kantamista, ei siis mitään rasittavaa, vain leppoisaa melontaa. Kun Korppi hyväksyy tämän ja vielä ystäväpariskunta lupautuu lähtemään huoltojoukoiksi osalle matkasta, niin homma on sinetöity; suuntana Pohjois-Karjala. Siitäkin huolimatta, että säiden haltija laittaa meille vielä kapuloita rattaisiin puhaltaen pohjoisesta ties kuinka monennen takatalven tälle keväälle. Unelmat ihanasta kevätsäästä ja talven aikana hankitusta huippukunnosta saa molemmat haudata jo ennen lähtöä. 

 

Vaikkojoen seesteinen tunnelma

 

Vaikkojoella Helatorstaina 9.5.2024, osuus Vaikkojärvi-Mäntylampi, matka n. 15 km

 

 

Kun osa kansasta kääntää kylkeä vapaapäivän mahdollistamana, me käännämme suunnan kohti Vaikkojokea. Vaikka keli onkin kylmä, on silti yllättävää, että kevät on niinkin myöhässä näillä leveysasteilla. Lunta on vielä paksuissa kinoksissa ja vähän huolestuneena seuraamme, että järvet ovat useinmiten vielä jäässä. Koska huoltojoukot saapuvat vasta lauantaina, on Korpin pyöräiltävä välimatka autolta lähtöpaikkaan. Sillä välin minä kokkaan Tamminiemen kodalla lounasta. Hieno kota onkin; kelpaa siellä kokata! Paikallinen perhe vielä viihdyttää läsnäolollaan. Vapaaehtoisen maksun laitamme lippaaseen mielellämme.

 

Tamminiemen kota

Vaikkojärvi, joen alkulähde, on vielä vahvasti jäässä, mutta jokisuu on sula ja siitä on helppo lähteä liikkeelle. Heti sillan jälkeen on puu nurin esteenä, mutta onneksi se on (muistaakseni) ainoa koko matkalla. Pieni Vaikkolampi on jo sula. Joki on todella upea; kapea ja erämainen. Vesi on niin korkealla, että koko matkalla ei tule ainoatakaan pohjakosketusta, vaikka joessa on paljon kiviä. Kivisyyden voi päätellä rannoistakin, joissa kiviä on vieri vieressä. Vähänkään vähemmän veden aikaan melonta hankaloituisi huomattavasti. Joki on myös varsin tummavetinen, joka ei lainkaan edesauta kivien näkemistä. 

Pakkasaamun viileys väistyy auringon tieltä. Joessa on tällä alkuosuudella toistakymmentä sahia tai koskea, jotka ovat helppoja laskettavia, koska vettä riittää kivien päällä. Aurinko kimaltaa virtaavan veden pinnasta ja melonta hipoo täydellisyyttä. Virta vie kanoottia ja usein pelkkä ohjailu riittää. Lonkan kanssakin pärjää polviasennossa mainiosti. Tätä varten me eletään :)

 

Metsässä on vielä lunta

 

Lintuja joella on runsaasti. On taveja, heinäsorsia, joutsenia, hanhia, rantasipejä, telkkiä, telkkiä ja vielä lisää telkkiä. Ja kaiken huipennuksena majava näyttäytyy meille jo alkumatkalla! Välillä virtakin rauhoittuu lähes tyyneksi. Ensimmäiset 11 km ovat yksi parhaista melomistamme osuuksista. Mutta sitten...

N. 11 km paikkeilla, kohdassa, jossa luonnonsuojelualue päättyy, on lyhyt ja vauhdikas koski. Mutkassa on pari isoa möyhyä rinnakkain. Joko menemme möyhyyn hiukan väärässä linjassa tai se yksinkertaisesti on vain Sorjallemme liikaa. Muistan jonkun sanoneen, että kanootti ei kaadu helposti, mutta nopeasti. No näinhän se on, Sorja kellahtaa nurin ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Korppi putoaa perästä ensimmäisenä ja pääsee heti maihin. Minä yritän epätoivon vimmalla pitää kiinni kanootista, ettei se karkaisi kovin pitkälle, mutta joudun lopulta luovuttamaan; veden voima on liikaa eikä ole turvallistakaan roikkua kanootissa. Kellun virran mukana viitisenkymmentä metriä ja näen kanootin päätyvän vastarannalle, josta se kuitenkin jatkaa matkaansa täysin veden täyttämänä. Pääsen maihin ja lähden tavoittelemaan sitä. Korppi on sillä aikaa juossut ryteikön läpi, kahlannut yhdyspuron yli ja roikkuu nyt kiinni kanootin reunassa. Virta on niin voimakas, että saamme pinnistää kaikki yhteiset voimamme, että saammme pideltyä Sorjaamme kiinni niin kauan, että saamme kevennettyä sen vesitaakkaa. Kun saamme kanootin tyhjäksi ja sidottua sen puuhun, on kädet ja jalat niin maitohapoilla, että on pakko istua vetämään henkeä. Näin sitä yllättäen huomaa liittyneensä koskikellujien kerhoon. Niin, ja se sitten siitä leppoisasta melonnasta..

Hengityksen tasaannuttua tarkistamme vauriot. Polveen sattuu ja mela on mennyt menojaan, osa kuivasäkeistä ei ole näköjään ollutkaan täysin vesitiiviitä. Vaatteet onneksi ovat säkissä kuivia ja ne tulevat nyt tarpeeseen; lämpötila on kuitenkin vain muutaman asteen plussan puolella. Matka jatkuu varamelan turvin, eikä kadonnutta melaa enää näy. Se harmittaa, koska se oli lähes uusi ja mieluinen; ei onneksi kuitenkaan kallis. Vaikkojoki otti omansa.

Ennen Mäntylampea on joen vasemmalla puolella laavu, jossa on onneksi puita. Teemme tulet ja keitämme kahvit sekä lämmittelemme hetken ennen kuin jatkamme matkaa lammelle, joka on vielä jäässä. Hiukan jännitti etukäteen pääseekö rantoja pitkin melomaan, mutta hyvin pääsee. On oikeastaan hienoa meloa sulaa väylää rannan tuntumassa. Alitamme vielä sillan ja rantaudumme Mäntylammen kämpän kohdalla. Se on ykstyisten osakkaiden käytössä, mutta paikalla ollut nainen ei pahastu rantautumisestamme. Kaikkine kommelluksineen ja taukoineen aikaa joella kului viitisen tuntia.

 

Mäntylampi

 

Mitä mahtaa Korppi miettiä Mäntylammen sillalla?

 

 

Tämän koettelemuksen jälkeen on mukava päästä majapaikkaan Viljamaan kartanoon saunaan ja kuivattelemaan kamppeita. Onneksi aurinko paistaa ja ehdimme vielä purkamaan  kaiken ulos kuivumaan. Loputkin kuivuu yöllä suihkuhuoneen lämmössä. Illalla kyllä ennen nukahtamista näkyy silmissä kosken möyhyt ja tuntee oman avuttomuutensa luonnonvoimien edessä.

 

 

Kamppeiden kuivattelua Viljamaan kartanossa

 

Petäisjoki 10.5. Panjavaarantie-Luostanjoki 12,5 km

 

Aamulla meillä molemmilla on kaatumisen puoleiset polvet ja kyynärpäät mustelmilla. Melan katoaminen vielä harmittaa hiukan, mutta eniten kärsii itsetunto, jota Vaikkojoki näpäytti kunnolla.

Seuraavana on vuorossa Petäisjoki; paikallisittain Pettäisjoki. Vielä tänään Korpin on pyöräiltävä. Se ei olekaan mitään leppoista rullailua, vaan totista puuhaa rospuuttoisilla pikkuteillä. Liejuisella ja mäkisellä tiellä pyöräily ottaa miehestä mittaa ja pyöräkin on yltä päältä ravassa. Minä se vaan odottelen metsän siimeksessä, kaukana kaikesta asutuksesta, korven kätkössä. 

Kun lähdemme joelle, sataa hiljakseen lunta. Myöhemmin se muuttuu hennoksi vesisateeksi. Välillä kyllä pilkahtaa aurinkokin. Heti alkumatkassa joen ylle kaartuvalle oksalle lennähtää keltainen lintu pyrstöään heilutellen. Sen on oltava keltavästäräkki! Ei olla tietääksemme ennen nähty, vaikka ollaankin toivottu näkevämme. Mutta virta vie, eikä ole aikaa jäädä sitä ihmettelemään.

Alkumatka on kuolleine puineen aavemaista suota. Suon reunoilla kohoaa hienoja kallioita. Hanhet hermostuvat läsnäolostamme ja kiertävät kaakattaen meitä useaan kertaan. Muuten joella on paljon hiljaisempaa Vaikkojoen linturunsauteen verrattuna.

Joki alkaa Juuasta ja päättyy Rautavaaran puolelle. Samalla vaihtuu myös maakunta Pohjois-Karjalasta Pohjois-Savoon.

 

Liekö eilinen kaatuminen hieman tehnyt aremmaksi, mutta kosket tekee mieli kiertää maitse. Ja kyllä se aika monessa kohdassa on todella aiheellistakin; on kaatunutta puuta, sillan jäänteitä, kivikkoa ja möyhyä. Majakosken kohdalle merkitystä sillasta ei ole jäljellä kuin tieura molemmin puolin jokea. Saarikosken silta on romahtanut. Ennen sillan jäänteitä on vaarallinen, varmaan yli metrin pudotus. Pärekoskelle en suostu lähtemään, koska rannat ovat teräväreunaisten jääpolanteiden peittämät. Sellaiseen on mahdoton rantautua, jos tulisi tarve. Tänään ei todellakaan tee mieli ottaa turhia riskejä. Korppi kyllä joutuu sen vuoksi pinnistelemään voimiaan kanootin kiskomisessa. Maasto moninkertaistaa pinnistelyn äärilukemiin; on tiukkaa kuusikkoa, kivikkoa, kaatuneita puita, rinteitä... Mutta kuten sovittu, minä en osallistu tähän(kään) hommaan. Taiteilen kiskomisosuudet kaikessa rauhassa lonkkani kanssa ja Korppi tekee työt.

 

Muistaakseni Saarikosken jälkimaininkeja

Pärekoskelta löytyy mukava eväspaikka sammaleisella kivirykelmällä. Lepokin tulee tarpeeseen. Kosken jälkeen on vielä iso puu jokeen kaatuneena, mutta sen jälkeen alkaa noin kilometrin osuus, joka jälleen yltää parhaimmistoon. Virta on vuolas, eikä melaa tarvita kuin ohjailuun. Joki mutkittelee loivasti eikä yhtään estettä ole tällä osuudella. Hetken taas elämä on yhtä juhlaa! Koskien ohituskin annetaan osittain anteeksi. Loppuosa on rauhallista ja ennen lopetusta Hirvivaarantien sillalle Petäisjoki yhtyy Luostanjokeen, joka onkin sitten jo meidän makuun aivan turhan leveä.

Sauna ja Korpin Viljamaan kartanon yhteiskeittiössä kokkaamat pippuripihvit kera punaviinin maistuvat täydellisiltä. Eikä vaatteiden kuivatustakaan tänään tarvita. Suomi-Tsekki jääkiekko ei jännittävyydestään huolimatta jaksa pitää meitä hereillä.

Sukkulanjoki 11.5. Sukkulansalontie-Kajonkoski, suunniteltu 11 km, toteutunut ehkä 2 km..

 

Pakkaamme tavaramme Viljamaan kartanosta ja ajelemme Polvijärvelle. Vieläkin Korppi joutuu pyöräilemään Viinijärven rantamilta Sukkulansalontien sillalle. Tänään vastuksena on kylmä ja tajuttoman kova vastatuuli. 

 

Lähtöpaikka Saarvonjoella

 

Melomme muutaman sata metriä Saarvonjokea ennen sen yhtymistä Sukkulanjokeen. Joki laskee Viinijärveen seuraillen Polvijärven ja Outokummun rajaa. Alkunsa se saa jo paljon ylempää Sukkulajärviltä. 

 

Sukkulanjoki on rajajoki

 

Joen ylittävä moottorikelkkareitin silta on niin matala, että on noustava kanootista. Olen hidas ja kömpelö ja joudun harkitsemaan jokaista liikettä asetellen jalkani tarkasti ettei lonkkaan satu. Tässä kohdassa avuttomuuteni tuntuu todella turhauttavalta ja koko touhussa ei tunnu olevan mitään mieltä. Jatkettava on kuitenkin.

Luin matkalla, että jokea on ennallistettu kiveämällä. Se ei tiedä meille hyvää... Laskin odotellassani, että matkalla on kuusi koskea. Mitään tietoa niiden vaativuudesta ei ole. Matokosken alkuosa lasketaan, mutta loppuosassa on isoja kiviä ilman mitään selkeää väylää, joten taas meni Korpilla kiskomiseksi. Myöhemmin jokea tarkastellessamme  toteamme, että kivet on aseteltu niin siksakki muotoon, ettei niiden välistä ole toivoakaan laskea kanootilla. 

Seuraavana on vuorossa Kajonkoski. Alkuosa menee kiviä hipoen. Mutkan takaa paljastuu sellainen kivikko, että ei mitään järkeä. Yritämme rantautua oikealle ennen pahinta karikkoa, mutta siitä tulee täydellinen epäonnistuminen. Vauhtia on liikaa; niin vedellä kuin kanootillakin. Ennen kuin saamme otetta rannasta, kääntyy kanootin perä kaatunutta puuta vasten. Virta kallistaa kanootin ja se hörppää vettä tuhoisin seurauksin. Korppi sukeltaa kanootin kanssa puun ali ja minä vain huudan, että mitä tapahtuu, koska olen siinä vaiheessa selin näkemättä koko hommaa. Virta painaa kanootin puuta vasten ja minä jään puristuksiin rungon ja kanootin väliin istuen vielä sen kyydissä. Korppi on siinä vaiheessa saanut jalat pohjaan ja pystyy työntämään kanootia sen verran, että pääsen pälkähästä. Painonsa pudottaneena kanootti sukeltaa puun ali ja Korppi tekee sen kanssa voltin koskessa päätyen keskelle jokea, johon Sorja jumittuu tukevasti kivien väliin vettä täynnä. Sillä aikaa minä roikun puussa enkä uskalla päästää irti. Hyinen vesi huuhtelee takaraivoa ja kun vettä alkaa mennä suuhunkin, on pakko päästää irti ja antaa virran viedä puun ali. Päädyn rantaan ja saan kömmittyä kuivalle maalle henkeä haukkoen. Korppi seisoo kanootin vieressä ja nostaa peukun ylös. Veden kohina on niin kova, että emme oikein kuule toisiamme. Kun saan vähän happea katson kartasta, että sillalle on vajaa puoli kilometriä matkaa. Näytän käsimerkein, että lähden kiertämään toiselle puolelle, josta pääsen Korpin avuksi. Takaraivoa kivistää ja heitän kypärän ja likomärän pipon päästäni ja kaivan taskusta avaruuslakanan, jonka kiedon huiviksi päähäni. Se on pelastus tässä kohdassa, koska tuuli on navakka.

Korppi alkaa äyskäröidä kanoottia tyhjäksi, kun minä linkutan kiertotietä paikalle. Nyt on kaikki pyhät lupaukset lonkan rasittamattomuudesta pakko rikkoa; tämä on poikkeustilanne. Kun pääsen perille, on Korppi saanut tyhjättyä kanootin ja siirrettyä sen joen keskellä olevaan saarekkeeseen. Minä pääsen mättäälle vastaan sen verran, että saan juuri ja juuri kiinni köydestä, jonka Korppi heittää. Kiskon kanootin toiselle puolelle ja Korppi kahlaa kivien välistä rantaan. Nyt on molemmat melat kadonneet. Siis jo käytössä ollut varamelakin.

 

Kovan onnen Kajonkoski; ei edes näytä pahalta kuvassa. Vastarannalla puu, jonka ali sukellettiin.

 

Ei muuta kuin kuivaa vaatetta päälle ja Korppi kävelemään pyörälle, josta pyöräilemään takaisin autolle ja sieltä hakemaan minua ja kanoottia. Olihan iso onni matkassa, että aivan kaatumispaikan vieressä oli tie, ettei kanoottia tarvinnut kuin vetää jyrkkä rinne ylös. Eikä sillallekaan ollut sen pidempi matka. Eikä meidän lopulta käynyt kuinkaan. Mustelmia toki tuli paljon lisää ja Sorja raukka sai isoja naarmuja ja parraskin hiukan vääntyi. Mutta paljon pahemminkin olisi voinut käydä.

Korppi käy vielä etsimässä meloja ja löytääkin ne molemmat. Toinen on tarttunut risuun ja toinen puupatoon. Melonnat on kuitenkin tältä päivältä melottu!

Suuntaamme seuraavaan majapaikkaamme Rauhalan lomamökeille. Ja jälleen alkaa vaatteiden kuivatus. Sauna on todellakin tarpeen. Illalla ystäväpariskunta liittyy seuraamme.

 

Höytiäinen

 

Rauhalan lomamökit sijaitsee Höytiäisen rannalla. Jäät järvestä olivat kuulemma lähteneet juuri eilen. Meidän sinne saapuessa puhaltaa navakka pohjoistuuli ja aallot ovat vaahtopäisiä. Yön aikana tapahtuu ihme ja seuraavana päivänä järvi on tyyni. Aurinkokin paistaa ja järvi näyttää uudet, ystävälliset kasvonsa eilisen vihamielisyyden sijaan.

 

Höytiäisen historia on mielenkiintoinen ja esimerkiksi täältä löytyy siitä kattavaa tietoa. Järven pintaa on 1800-luvulla laskettu 9,5 m. Pudotukseen kaivetun kanavan pato kuitenkin petti ja purkaus tapahtui hallitsemattomasti laskien järven pintaa kerralla 8 m! Käymme Höytiäisen eteläpäässä katsomassa kanavaa ja patoa, jossa on toimiva voimalaitos. Pudotuskorkeus on 10,5 m. Paikalla on vielä järeä systeemi, jolla tukkiniput on uittoaikaan saatu siirrettyä padon ohi. Yksi neljästä laskun muistoksi pystytetyistä muistomerkeistä on rantatörmällä.

Yksi neljästä Höytiäisen laskun muistomerkistä

 

 Rauanjoki Äitienpäivänä 12.5.  paikasta X Metsästysmajalle, n. 11 km

 

Huoltojoukkomme kuskaavat meidät joelle aurinkoisena aamupäivänä. Joen itäpuolella kulkee Rauvanjoentie, josta on lyhyt tieuran pätkä joelle n. kilometri ennen toisella puolella olevaa laavua. Törmä on todella jyrkkä, mutta vähän matkan päästä löytyy parempi lähtöpaikka. Alkuperäiseen suunnitelmaan kuului aloitus Kansalanmyllyltä, mutta toiveeni matkan lyhentämiseksi ja koskiosuuden poisjättämiseksi on kuultu. Äitienpäivänä kaipaan nyt sitä leppoisaa melontaa.

 

Tästä lähdetään Rauanjoelle

 

Joen tämä osuus mutkittelee Tiaissuon luonnonsuojelualueen sisällä rauhallisesti virraten. Maisemat ovat kauniita; varsinkin ihailemme erityisen kauniisti kasvaneita kuusia, jotka loppuosassa reunustavat jokea. Mutkissa on siellä täällä hienohiekkaisia särkkiä, joissa näkee eläinten jälkiä. Mikäpä tämän upeampi asuinpaikka metsän eläimille!

Laavulta leijailee sammuneen nuotion tuoksu. Me emme nyt pysähdy sinne, koska matkamme on juuri alkanut ja oletettavasti joudumme nousemaan kanootista useaan otteeseen.

 

Rauanjoen rauhan tyyssija

Oletus puupadoista osoittautuu valitettavasti oikeaksi. Kuusi kertaa joudumme niiden vuoksi rantautumaan, suunnilleen saman verran pääsemme vähän töitä tekemällä ohi ja vielä lukuisia kertoja ohitamme sujuvasti yli, ali tai kolosta pujahtamalla. Tämä tietenkin kuuluu lajin luonteeseen, mutta ei silti koskaan ilahduta mieltä. Jälleen kerran tulee mieleen, kuinka vähän tähän harrastukseen ymmärretään satsata. Rauanjoki on todella kaunis ja olisi monelle matkaajalle aivan huikean hieno elämys, jos siihen hiukan satsattaisiin. Melonta ei kuitenkaan saastuta, eikä jätä luontoon mitään jälkiä. Monissa kunnissa on upeita jokiparatiiseja piilossa. Luontoa kunnioittavalla kunnostuksella niistä saisi todellisia elämyskohteita.

 

Evästauko

Evästaukoa varten löytyy hieno paikka mutkasta. Lohileivät maistuvat taivaallisilta, äitienpäiväviestit lapsilta ilahduttavat mieltä ja Korppikin soittaa tervehdyksen äidilleen. Pienet nokoset auringon lämmössä ja matka jatkuu.

Meloessa mietin edellisten päivien kaatumisia ja uskon ymmärtäväni jotenkin miltä jääkiekkojoukkueessa pelaajista tuntuu, kun hienosti pelatun erän päätteeksi vastustaja iskee yllättäen kaksi maalia, vaikka puolustuksen piti olla huippuvireessä. Minulle taisi käydä juuri noin. Vaikkojoella meloin hurmioissa ja kaikki tuntui helpolta ja hienolta. Ja juuri, kun meidän joukkueen piti tehdä maali, sen tekikin vastustaja. Joki näytti voimansa ja heitti kanootin nurin. Oli kasattava nopeasti itsensä ja jatkettava pelaamista. Sitten vastustaja iski taas; Sukkulanjoki teki maalin ja pisti pelin ihan sekaisin. Minä en ole saanut vieläkään peliäni kulkemaan. Vaikka Rauanjoki on rauhallinen ja helppo, tuntuu kuin jonkinlainen ote olisi kadoksissa. Korppi onneksi hoitaa hommat taas hienosti ja kiskoo kanootin ohi puupatojen. Korppi voisi tällä harjoittelulla osallistua jo kanootinkiskonnan SM-kisoihin. Siis, jos sellaiset sattuisi olemaan.

Päätämme äitienpäivämelonnan metsästysmajalle noin yhdentoista kilometrin melonnan jälkeen. Huoltojoukot saapuvat noutamaan. Tämmmöinen palvelu on meille luksusta! Rauanjoen kosket on myös kivetty kaloja varten, joten niihin ei tee nyt yhtään mieli mennä kanoottia kolhimaan. Tämäkin on asia, johon kannattaisi perehtyä. Haittaisiko kaloja, jos keskellä jokea olisi kanootin mentävä väylä?

Kalliojoki 13.5. matka n. 3-4 km

Tänään huoltojoukot kuskaavat meidät packraftin kanssa Kalliojoelle ja lähtevät itse tutustumaan Kontiolahteen. Lähdemme liikkeelle Kajaanintien varresta Kalliolammen yläpuolelta. Raftin täyttäminen sujuu jo helposti. Alku joella on tukkoinen, mutta helpottaa, kun pääsemme lammelle. Joki polveilee Karhunuuron pohjalla ja kalliot kohoavat kauniisti 50-100 metriä leveän suoalueen molemmin puolin. Puut uuron pohjalla ovat kuoliintuneet tikkumetsäksi.

 

 

Lintuja näkyy jonkun verran, sammakot kurnuttavat ja majavan ruokailupaikkoja näkee harvakseltaan. Kurki nostaa päätä pesästään tarkistaakseen ohikulkijat. Silti odotimme joella olevan enemmänkin elämää, koska luulisi tämän olevan mainio elinympäristö esimerkiksi kahlaajille. Hanhiparvia näkee täällä kyllä joka paikassa. Ne lentävät auramuodostelmissa yli vähän väliä ronkkottaen mennessään ja parveilevat pelloilla ja järvellä. Alamme kutsua niitä porukoiksi.

Tikkumetsää joen rannalla

Lopetamme melonnan ennen Salonparaantien siltaa ja pakkaamme raftin reppuun. Loppuosa joesta on taas tukkoinen ja puupatoja näkyy heti sillan jälkeenkin, joten on turha lähteä mittelemään voimiaan niiden kanssa. Raftissa istuminen ei tuntunut lonkassa tällä kertaa kovin hyvältä ja molemmilla alkoi jalat olla muutaman kilometrin jälkeen jo tunnottomat puutumisesta. Senkin vuoksi on aika lopettaa. Ja koska nyt -kiitos huoltojoukkojen- voimme lopettaa minne vain ja tilata kyydin paikalle. Helppoa!

Poikkeamme paluumatkalla Kolilla. Ystävämme kiertävät huiput ja me Korpin kanssa jäämme ihailemaan maisemia hotellin vierestä.

Kaikki tärkeät päätökset tehdään saunassa. Meille syntyy iltasaunassa päätös lopettaa reissun melonnat tähän. Kaikki koettelemukset ja minun kuntoni huomioon ottaen se on varmasti viisas ratkaisu. Ja Korppi on joutunut tosi koville, koska on tehnyt kaikki kiskomiset ja kantamiset yksin ja pyöräillyt monena päivänä pitkin liejuisia teitä. Kiskonjoki ja Aisusjoki sekä Rauanjoen yläosa olivat vielä mahdollisten kohteiden listalla, mutta ne saavat nyt jäädä. Seuraavan päivän lepäämme ja nautimme ystäviemme kanssa Joensuun nähtävyyksistä ja Korpin kokkaustaidoista, kuten kaikkina muinakin iltoina. 

Hiukan raihnaisina ja kolhiintuneina, mutta kuitenkin tyytyväisinä lähdemme kotimatkalle. Reissu ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta sehän ei olekaan itse tarkoitus. Meillä oli aivan huippuhetkiä ja niistä olemme kiitollisia. Ystäviemme seura oli myös todella mukavaa; kävimme antoisia keskusteluja ja nauroimme itsellemme lisää elinvuosia.

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin